Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä se, että äänestän Pekka Haavistoa presidentiksi. Jos hyvin käy, äänestän samaa ehdokasta molemmilla kierroksilla; mahdollisuus, joka onkin tähän asti tainnut jäädä haaveeksi presidentinvaaleissa.

Nosteessa olevaan Haavistoon pätee pitkälti se, mitä kisan yllättäjä Paavo Väyrynen on sanonut itsestään: kuinka tällainen mies voitaisiin ohittaa? Väyrynen on tosiaan ollut ulko- tai ulkomaankauppaministerinä usealla vuosikymmenellä ja väitellyt tohtoriksi Suomen neuvostosuhteista, vieläpä ruotsiksi Åbo Akademista. Kuitenkin nähdessäni yksinäisen Väyrysen tänään rautatieasemalla etsimässä oikeaa junaa, en nähnyt tulevaisuuteen vaan menneisyyteen. Väyrystä oppiarvoltaan vaatimattomamman Haaviston kansainvälinen kokemus on pääasiassa Afrikasta, joka on tulevaisuuden manner. Juuri kriisinsovittelu on se, joka on tuonut Suomeen Nobelin rauhanpalkinnon ja josta Suomi tunnetaan. On varmasti myös niin, että eriarvoisuus kotimaassa tarvitsee sovitteluosaamista.

Tuntematta kumpaakaan mainituista ehdokkaista henkilökohtaisesti mielipiteeni on kuitenkin selkeä. Ainoa ehdokas, jonka voin sanoa jotenkuten tuntevani henkilökohtaisesti, on Timo Soini, joka profiililtaan vastaavasti poikkeaa kansainvälisistä Väyrysestä ja Haavistosta eniten. Osuin kuusi vuotta sitten vaalien aattoiltana Soinin kampanjatoimistolle Tapiolan Heikintorille. Tuolloin näin ensimmäistä kertaa silloisen valtuustokeskustelukumppanini (istuimme näet peräkkäisillä paikoilla takariveillä) todella väsyneenä, ja toivotin jaksamista kampanjan viime metreille. Nyt en tiedä missä kampanjatoimisto on, eikä sitä kerrota Soinin nettisivuillakaan, mutta tiedän että normaalisti terävä-älyinen Soini on näidenkin vaalien alla väsynyt ja toistelee samoja lauseita tavatessa.

Ministeri Virkkusen kuntauudistus on erinomaisen tervetullut asia. Tavoite uudistaa valtionosuusjärjestelmää on hyvä ja hankkeen aikataulu sopivan haasteellinen (lakiesitys syksyllä 2012, laki voimaan 2013, uudenmalliset kunnat vuoden 2014 alusta, valtionosuudet uusiksi 2015 alusta). Nostan hattua sille ministerille, joka kunta-Suomessa tämänlaisen uudistuksen vie läpi. Vaikka suuri, jopa suurin, osa kunnista hanketta vastustaakin, on syytä muistaa että suurin osa kuntalaisista asuu niissä muissa kunnissa.

Se kunnista. Kaupunkien ongelmia uudistuksessa ei jostain syystä ole ajateltu ratkaista. Uudistustyöryhmän työstä on nimittäin jo tehtävänannossa rajattu pois kipeästi tarvittava laki metropolialueesta. Nykyisin lailla on säädetty ainoastaan HSY:n ja HSL:n toiminnasta sekä siitä, että pääkaupunkiseudun kaupunkien tulee laatia yhteinen yleiskaava. Jälkimmäisen lain johdosta ei seudulla ole ryhdytty kummoisiinkaan toimenpiteisiin.

Kuntauudistuksen ohella tulisi tehdä kaupunkiuudistus, jossa sekä metropolialueen hallintoa ja tehtävänjakoa kehitettäisiin että parannettaisiin työn- ja kustannustenjakoa keskuskaupunkien ja niiden kehyskuntien välillä. Nykyisenlainen “kunta” ei ole enää riittävä instrumentti metropolialueen ongelmien ratkaisuun, ja kaikkein huonoin vaihtoehto olisi kaksi megakuntaa (Vantaa-Helsinki ja Siuntio-Kirkkonummi-Espoo), joita on väläytelty. Megakunnan hankinnat näivettävät monen palvelutarjoajan ja megakuntien välille nousee megaraja. Tämän sijaan metropolialueella tulee yhdistää joitakin toimintoja, mutta säilyttää pieni kilpailullinen jännite. Esimerkki toimintojen onnistuneesta yhdistämisestä on Tampere, jossa siiloutuneen päätöksenteon sijaan on kaupunkikehitysryhmän alle koottu asuminen, maapolitiikka, yleiskaava ja ympäristöasiat sekä elinkeinotoimi.

Espoon tulevasta sairaalasta pidetyn arkkitehtikilpailun voitti aikanaan ehdotus nimeltä Orkidea. Tarkoitus oli kehittää kuntoutus- ja hoitokonseptia sekä toimia aivan uudenlaisissa tiloissa Puolarmetsä nykyisen sairaalan maastossa. Sairaala on Espoon oma, ei siis osa HUS:ia. Sijoituspaikaksi valikoitui Puolarmetsä, vaikka hieman keskeisempää Matinkylääkin ehdotettiin.

Nyt sosiaali- ja terveystoimi kuitenkin ehdottaa, että sairaala rakennettaiisinkin Jorviin. Ehdotusta ovat edeltäneet keskustelut pyöreäseinäisen sairaalan kovasta hinnasta. Jorvin yhteydessä toimiminen vaikuttaa perustellulta ajatukselta, sillä sairaalan yksi tarkoitus on kuntouttaa leikkauksesta toipuvia espoolaisia potilaita ilman, että heitä tarvitsee pitää kalliilla HUS-paikoilla. Samoin ajatus uudenlaisesta konseptista on ehdottomasti kehittämisen arvoinen.

Parempaan suuntaan siis ollaan menossa, mutta itse miettisin edelleen, edellyttääkö hyvä hoito kuinka erikoisia rakenteita, vai saataisiinko Orkidean idea kenties toteutumaan karsimalla rönsyjäkin, jos kerran Orkidea viihtyy uudessa kasvupaikassaankin. Rönsyt siis tässä yhteydessä ovat erikoisimpia ja ainutlaatuisimpia rakenteellisia ratkaisuja, jotka toiminnan ja uuden konseptin kannalta eivät ole niitä kaikkein välttämättömimpiä.

Espoo myi vuonna 2006 loputkin omistuksensa E.Onista, entisestä Espoon sähköstä. Kauppa oli silloin mielestäni perusteltu enkä ole tullut katumapäälle – ei kaupungin tehtävä ole tehdä voittoa sillä, että sen asukkaat käyttävät paljon energiaa, vaan ennemminkin vähentää energiankulutusta alueellaan. Kauppa siis oli taloudellisesti järkevä ja poisti yhden koplauksen Espoosta.

Kauppasumma, 365 miljoonaa euroa eli noin neljännes Espoon vuosibudjetista, laitettiin säästöön ja samalla päätettiin säästöjen tuotto-odotuksesta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen päätyttyä säästössä oli kaikkiaan 520 miljoonaa euroa. Toisin kuin kaupungin muu varallisuus – rakennukset, metsät ym. – nämä säästöt ovat likvidejä ja moni laskee, mitä rahalla saisi. Säästöjen hoito onkin ollut melkoisen debatin aihe. Viimeisimpänä demarit haluavat ulkopuolisen “arvion siitä, onko kaupungin rahastojen varat sijoitettu niin, että riski on mahdollisimman pieni” (LäVä 27.-28.8.). Selvyyden vuoksi on syytä mainita, että “rahasto” tarkoittaa tässä yhteydessä sekä kaupungin tilinpäätöksessä rahastoituja varoja, ei jotakin tiettyä rahastoa sijoituskohteena.

Kuka tahansa arvioija tulee sanomaan, että riski ei tietenkään ole pienin mahdollinen. Mahdollisimman pieni riski tarkoittaisi rahan makuuttamista pankkitilillä, ja sijoituksissa tärkeintä on tuoton ja riskin suhde. Valtuusto on nimenomaisesti päättänyt, että varoille tavoitellaan varovaista tuottoa. Varojen siirtäminen pankkiin ja demarien haluama riskin pienentäminen tarkoittaisi käytännössä, että tuotto alittaisi lainojen koron. Sijoitusmielessä tämä olisi hölmöä; siksi riskin minimoimisen sijaan demarien tulisikin reilusti puhua säästöjen syömisestä tai lainojen lyhentämisestä säästöillä.

Minusta rahastojen purkuun ei sinänsä ole aihetta, ja varojen hoitaminen tulee puhuttamaan jatkossakin. Vihreä vaade on ollut, että yhteisiä rahoja pitää säästää kestävästi. Se tarkoittaa, että puolen miljardin summa pitää sijoittaa eettisesti perusteltuihin kohteisiin. Ei ole oikein, että reilun kaupan Espoon säästöjen tuotot tehdään epäreilulla kaupalla, tai että Espoon turvallisuutta parannetaan rahalla, joka on peräisin asekaupasta. Tämä puolestaan on ollut vaikeasti käännettävissä markkinaliberaalien kokoomuslaisten kielelle. Samoin selvää on, että tällaisen summan sijoittamiseen tarvitaan ammattiosaamista. Sijoituskohteista ei voi päättää siten että kaupunginhallitus avaa Kauppalehden, vaan tarvitaan perusteltuja esityksiä.

Luin mielenkiinnosta aiemmin keväällä Silvo Kaasalaisen pamfletin Virkanimitysruletti. Opus on varsin mielenkiintoinen ja ajankohtainen; se tietää kertoa muun muassa Espoon viimeisimmästä toimialajohtajavalinnasta ja omaa mieltä kutkuttaa tietysti se, että monta tuttua mainitaan nimeltä. Vantaan kaupunginjohtajakisastakin mainittiin monta kandidaattia sekä heidän henkilöhistoriaansa liittyviä tietoa. Syy tähän on se, että Kaasalainen itse joutui vantaalaisen poliittisen virkamiesruletin uhriksi 1990-luvulla. Kaasalainen nimittää “maan tapaa” suurien kaupunkien johtamisessa kokovartalokorruptioksi. Vaikka en allekirjoitakaan pamfletin sanomaa, on se silti ilmestynyt osuvaan ajankohtaan.

Espoossa Olavi Loukon syytteet virka-aseman väärinkäytöstä ja lahjonnasta hylättiin oikeudessa, jäljelle jäivät ainoastaan tuomiot lahjusrikkomuksesta. Vantaalla kaupunginjohtajaksi valittu Jukka Peltomäki joutunee jättämään tehtävänsä ainakin kunnes syytteisiin on tullut vastaus. Helsingissä valittiin apulaiskaupunginjohtaja – kuten aiemminkin – selkeästi poliittisin perustein. Pitkin alkuvuotta kaupunkien johtamiskulttuureissa on paljastunut sellaisia asioita, joita moni valtuutettukaan ei ole ennestään tuntenut tai voinut hyväksyä.

Hyvä alku parempaan ja avoimempaan suuntaan olisi se, että kaupunkien ylimmän johdon poliittinen tausta joko tunnustettaisiin, tai vaihtoehtoisesti hylättäisiin täysin ja vaadittaisiin ehdotonta sitoutumattomuutta. Samalla sekä poliittisen että virkamiesjohdon kytkökset erilaisiin tehtävän hoitoon vaikuttaviin tahoihin saataisiin muutenkin perattua, mutta samalla asetettua kuntajohdon kokemus politiikasta ja yksityiseltä sektorilta niille kuuluvaan arvoon.

Espoon kaupunginhallitus käsittelee tänään vuosittaista Hyvinvointibarometria 2010. Barometri on koottu valmiiksi, mutta suurin keskustelu käydään vasta julkisesti valtuustossa samalla kun päätetään viime vuoden tilinpäätöksestä.

Tapa tuottaa tietoa barometriksi on erinomainen sekä päättäjän, kuntalaisen että median kannalta. Barometri esittelee huomattavan määrän erilaisia indikaattoreita Espoo-strategian hyvinvointia koskeviin tavoitteisiin liittyen. Tavoitteet tai indikaattorit eivät välttämättä ole hallintokuntasidonnaisia vaan enemmän kokonaisvaltaisia.

Yksi hälyttävä seikka on Matinkylä-Olarin suuralueen koetun taloudellisen tilanteen heikkeneminen vuoden aikana (vuodesta 2009 vuoteen 2010). Alueella heikoimmaksi taloustilanteensa kokevien osuus
on vuodessa yli kaksinkertaistunut (12%:sta 26%:iin). Alueittaiset aineistot ovat pienehköjä kuten barometrissa sanotaankin, joten luvut eivät ole ehkä näin dramaattisia, mutta selvästi huonontuneet ne ovat, ja hyvin nopeasti.

Syitä barometri ei kerro. Työttömyyden kasvu on ilman muuta osatekijä, mutta voiko finanssikriisin jälkeisien vuosien ero olla todella näin suuri ja rankaista näin suhteettomasti yhtä aluetta? Onko alueella tapahtunut jotain, onko esimerkiksi joku avunlähde tukittu? En tiedä. Ovatko syynä muille alueille kohdistetut investoinnit, kuten Suvelan erityistoimenpiteet tai Tapiolan T3? Mahdollista, mutta tuskin vaikuttaa koettuun köyhyyteen.

Otan mielelläni vastaan kommentteja ennenkuin vedän itse olarilaisena johtopäätöksiä.

No niin. Olen palannut Suomeen ja Espoon politiikkaan. Vierailu toisessa maassa ja kulttuurissa oli erinomainen kokemus, ja Australiasta sekä Melbournesta tarttui myös hihaan paljon sellaisia ideoita, joita Suomessa ja Espoossa voi soveltaa.

Opit toimivat myös toisin päiv: jo eduskuntavaalien alla vaikutti selvältä, että perussuomalaisten voitto tulee olemaan selviö. Yllätyksekseni vastaava omanapapuolue oli ajatuksena tuttu kaikille niille, joille asiaa etukäteen tuskailin. Australiassa sen nimi on One Nation.

Vaalien jälkeen Perussuomalaiset on niukasti Espoon toiseksi suurin puolue 14,6 prosentilla äänistä, ja vastaavasti Vihreät nelosena 11,6 prosentilla. Kunnallisvaalien jälkeen kaksi ja puoli vuotta sitten asemat olivat toisin päin (PS 11,6%, Vihreät 15,9%). Kaikesta huolimatta tämä on minusta yllättävää, sillä Suomen ylivoimaisesti pisimpään hallinnut puoluejohtaja Timo Soini (PS) oli myös kuntavaaleissa ehdolla Espoossa ja sai asukaslukuun suhteutettuna ääniä noin tuplasti sen, mitä Helsingin äänikuningas. Vaikkakaan Espoo ei ole oma vaalipiirinsä eduskuntavaaleissa, Espoossa Vihreät menettivät ääniä paitsi suhteellisesti, myös absoluuttisesti yli kymmenen prosenttia ja lisäksi vielä toisen kansanedustajan. Perinteisesti kaupungeissa hyvin pärjännyt Vihreät ei siis tällä kertaa tuntunut läheskään riittävän monesta äänestäjästä ratkaisulta niihin kysymyksiin, joita Suomella on edessään.

Syksyn 2012 kunnallisvaalien asetelma on siis selvä: Vihreät lähtee takamatkalta. Kokoomuksen ylivoimainen suosio Espoossa pitää kai ottaa annettuna, mutta kakkospaikkaa lähdetään tavoittelemaan haastajina. Ei tässä auta kuin kääriä hihat.

Tämä politiikkaan keskittyvä blogi on pitänyt hiljaiseloa nyt muutaman kuukauden tutkijavaihdon aikana, mutta Suomeen paluu on edessä parin viikon päästä. Samojen parin viikon aikana, 14.-28.3.. käydään TEK:n eli diplomi-insinöörien ja arkkitehtien ammattijärjestön valtuustovaalit. Olen ehdolla Vihreiden listalla eteläisellä vaalialueella numerolla 462. Esittelysivuni löydät TEK:n vaalisivujen alta, ja vaalisivuilta löytyy myös linkki sähköiseen äänestykseen. Äänestyksen vaatima tunnistautuminen hoituu pankkitunnuksin.

Olen ollut melko passiivinen TEK:kiläinen ja aktiivinen enemmän RIL:n (Suomen rakennusinsinööriliitto) puolella, jonka kanssa rakennusalan TEK:läisillä on yhteisjäsenyysmahdollisuus. Nyt kolmatta kertaa pyydettäessä päätin kuitenkin lähteä ehdolle TEK:n valtuustoon.

Minusta tekniikan akateemisten asioista päätettäessä ydinkysymys ei redusoidu “nuoret jäsenet vastaan vanhat jäsenet” tai “jäsenet vastaan muu yhteiskunta” -tyyppisiin kysymyksiin. Puoluepolitiikka ja -politikointi ei ole mitenkään itseisarvo, sillä tekniikan akateemiset jos ketkä osaavat tehdä päätökset asia-argumentein, mutta vihreillä on vaaleissa hyvä ohjelma, jonka takana on hyvä seisoa ja jonka tavoitteiden soisin toteutuvan myös TEK:n valtuustossa.

Jos haluat kysyä jotain ennen äänestyspäätöstäsi, ota ihmeessä yhteyttä tai jätä kommentti! Viime kerralla TEK:n vaaleissa äänestysprosentti oli noin 25%, eli yksi äänestänyt vastasi neljää jäsentä. Äänestäminen siis kannattaa ja sillä voi vaikuttaa.

Vuoden jälkimmäinen puolisko ei Espoon politiikanteon osalta ollut mitenkään kaunista nähtävää, ja myös vihreiden valtuustoryhmä heikentyi parin eri suuntiin tapahtuneen loikkauksen jälkeen. Kaiken tämän jälkeen on ehkä hyvä nostaa esiin kaksi positiivista pääkaupunkiseutuasiaa.

Ensimmäinen on Sipoon Sibbesborg, jossa järjestetään kansainvälinen suunnittelukilpailu ja jonka takana ovat Suomen kovimmat osallistuvan kaupunkisuunnittelun asiantuntijat. Aina voidaan debatoida siitä, johtaako arkkitehtikilpailu sinällään mihinkään, mutta tässä on hieno osoitus siitä millaiseen hankkeeseen pienikin kunta pystyy jos tosissaan yrittää.

Toinen positiivinen juttu, jopa positiivinen yllätys, on Espoon Demokselta ja Antti Hautamäeltä tilaama Metropolin hyvinvointi -selvitys. Tilaamisvaiheessa moni tilaajista kaupunginhallituksessa tuntui ajattelevan, että Espoon on tarpeen tehdä plaseboselvittelyä välttääkseen todellisen keskustelun pääkaupunkiseudun hallintorakenteesta, mutta tartuttuaan tehtävään tosissaan Demos ja Hautamäki saivat jotain uutta aikaan. Totta, selvitys ei ole yksityiskohtainen ohjeistus kaikille hallinnonaloille, mutta se ehdottomasti sisältää lukuisia sellaisia asioita, joihin tulee pyrkiä. Siitä rohkaistuneena Tapiolan vihreät ottivat kantaa nykymuotoisten Helsingin, Vantaan ja Espoon lakkauttamisen puolesta. Hienoa, että asia lopultakin sanotaan ääneen, erityisen hienoa tietysti että sanojana on vuoden alusta Espoon valtuuston puheenjohtajaksi siirtyvä Jyrki Kasvi.

Suomalaisen kyläpoliitikon helmasynti on käydä ulkomailla tutustumismatkalla ja vetää mistä tahansa näkemästään johtopäätöksiä siitä, miten asiat ovat vierailukohteessa paremmin. Tavallisesti tällöin jää huomaamatta se, että isännät mielellään näyttävät sitä mikä paikan päällä on hoidettu kaikkein parhaiten ja tavallisesti toimintaympäristö, kuten lainsäädäntö, on tyystin toinen.

Osittain helmaanlankeamisen pelossa en juuri ole halunnut tehdä vertailuja. Nyt oleskelua Melbournessa on kuitenkin takana kolmisen kuukautta ja tutkimuksen käsitellessä kaupunkikehitystä ja -suunnittelua olen päässyt perehtymään myös julkishallintoon monelta kantilta. Ehkä pari hyvää toimintatapaa on siis paikallaan laittaa jakoon ja jokunen ajatus itämään.

Australia on jaettu viiteen osavaltioon ja kahteen territorioon. Osavaltioilla, Melbournen tapauksessa Victorialla, on itsenäinen hallinto ja lainsäädäntö. Kunnat toimivat osana osavaltiota, mutta ovat – kuten Suomessakin – kohtuullisen itsenäisiä. Viitisentoista vuotta sitten Victoriassa tehtiin kuntauudistus kovalla kädellä ja yhdistettiin kuntia alueellisesti toimivammiksi kokonaisuuksiksi. Silti esimerkiksi Melbournen 3,5 miljoonaa asukasta asuvat reilun kolmenkymmenen kunnan alueella.

Kuntien vastuulla ei ole niin paljon tehtäviä kuin Suomessa eikä niiden työntekijämääräkään ole suhteessa yhtä suuri. Tiettyjen peruspalvelujen tuottamisen ohella ne kuitenkin ovat ottaneet hoitaakseen omilla alueillaan melko moninaisia tehtäviä oman osaamisensa ja valtuutettujen näyttämän suunnan puitteissa. Port Phillipin kunta, jossa asumme, järjesti hiljattain kuntalaisille mahdollisuuden osallistua aurinkopaneelien yhteishankintaan. Kunta käytti hankintaosaamistaan ja neuvotteli toimittajien kanssa ehdot, joilla kuntalaiset saivat ostaa paneeleja ja muita tarvittavia laitteita koteihinsa asennettuina.

Port Phillip on myös ottanut vastatakseen 150-vuotiaan kauppahallin toiminnasta. Vaikka toiminta pyörii omillaan, on kunta riittävän ketterä toimija omistamaan hallin ja jakamaan myyntipaikkoja. Hallin arvo yhteisölle on suuri, ei pelkästään hyvän ruuan vaan myös identiteetin tähden.